11.9.2016

Lainkuuliaisuus suojelee ihmistä

Päivän epistolana muistutamme toisiamme, että lapsille kannattaa opettaa lainkuuliaisuutta. Se suojelee heitä tottelemattomuuden seurauksilta.

Näin ollen lakien tuntemus on keskeisen tärkeää. Ihmisen oikeudet ja se, että missä ne oikeudet kohtaavat toisen ihmisen oikeudet, niin siinä se raja kulkee.

Ihmisoikeuksiin olemme sitoutuneet lakien kautta ja sopimuksilla, kuten YKn ja EUn kanssa tehdyt sopimukset, jotka määrittelevät ihmisen oikeuden vapauteen henkensä ja omaisuutensa puolesta.

Tehkää toisille siten kuin haluatte itsellenne tehtävän.

Tuo on nimeltään Kultainen ohje. Sen on lausunut Vapahtaja Jeesus Kristus. Sitä voi noudattaa jokainen lapsi ja aikuinen.

Tuo johtoajatus on avain maailman rauhaan.

Tänään on muistopäivä terrorista. Terroristeille ei ole tuota opetettu, mutta nekään, jotka Jeesuksen opetuksen tuntevat, eivät sitä näköjään noudata.

Siksi on tärkeää opettaa sitä niin lapsille kuin aikuisille. Ja maailman mahtavilla medioilla on suuri valta vaikuttaa.

Lainkuuliaisuudesta olisi hyvä kirjoittaa ja ihmisen oikeuksista saada suojelua esivallan määrittelemiä lakeja toimeenpanemalla.

Myös diktatuurimaissa on lakeja. Ne eivät implimentoi ihmisoikeuksia siten kuin ne lännessä ymmärretään. Eli niitä oikeuksia ei ihmisille suoda. Näissä maissa on vielä tärkeämpää noudattaa jokaista kirjainta, jonka itsevaltiaat määräävät niin kauan että Korkein ottaa heiltä vallan pois.

Nämä ihmiset eivät ihmisoikeuksia ymmärrä länsimaihin vaellettuaan. Ja niitä on opetettava voimallisesti vastaanottokeskuksissa, kouluissa, kirkoissa ja kaikkialla, missä julkista sanaa levitetään.

Täytyyhän nuo ihmisoikeussopimukset kaivaa esiin ja vaatia niiden noudattamista.

Lainkuuliaisuus suojelee tottelemattomuuden seurauksilta, jotka nekin on laeissa määritelty ja joista on myös tarve tietoa levittää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti