12.8.2016

Puolueelliset mediat ja yllytyshulluus

Amerikkalaisissa medioissa on nyt niitä toimittajia, jotka erikoistuvat media toimittajiksi.

Se on jonkinlainen yritys miettiä tasapuolisuutta ja edistää oikeudenmukaisempaa tiedotusta.

Katselijan mielestä puolueellisuus ei ole mikään salaisuus raportoinneissa poliittisissa ohjelmissa.

Onko se puolueellisuus sitten niin vaarallista, jos ei valehdella, vaan esitetään näkökohtia.
Vastavoimalla on tilaisuus esittää asia niin kuin itse sen näkee.

Muttei oikeistolla ole Amerikassa rehellistä ja järkevää edustajaa. Sanotaan, että Fox News ei olisi Kanadassa edes luokiteltu uutiskanavaksi. Sen sisältö on täynnä uskomattomia koukeroita, joilla yritetään auttaa oikeiston menestystä nyt näissäkin vaaleissa.

Mutta vasemmistolehdistö katselee ja kuuntelee ja tuo julki uutisoituja suoranaisia itse keksittyjä juttuja.

Toisinpäin harvemmin näin tapahtuu. Oikeistolla ei ole hyviä koomikoitakaan, joiden koomikoiden avulla vasemmisto tuo satiirilla esille höperyyksiä ja suoranaisia valheita.

Tästä johtuen on ihme, että kaksi suurta puoluetta ovat niin tasaväkisiä ja muutaman liikkuvan äänestäjän varassa on vaalien voitto.

Näissä vaaleissa vasemmistolla on esillä enemmän varsinaisia asioita kuin oikeistolla. Oikeisto on selvästi enemmän yllytyksen varassa ja kärsii uskottavan politiikan puutteesta.

Trump olisi tehnyt viisaasti, jos olisi lähtenyt itsenäisenä ehdokkaana kisaan, pitänyt linjansa ammattipoliitikkojen tehottomuudesta ja korruptiosta, erityisalojen lobbaajien vastaisena ja ulkopoliittisesti omalla linjallaan. Putinin ja muiden diktaattorien ihailu olisi pitänyt jättää pois. Ja turhat taistelut. Mutta se olisikin sitten ollut ihan toisenlainen kampanja.

Tähän pitää vielä lisätä pari huomiota. Nimittäin medioilla on enemmän töitä, kun kommentoivat toistensa juttuja. Näin toimittajakunnalle riittää töitä ja jutun juurta.  Kaikenkaikkiaan asiaa tehdään yllättävän pienistä vivahteista ja tulkinnoista.

Tänään on se suurin uutinen odotettavissa republikaanien kokouksesta, sillä voi olla vaikutusta kampanjan suuntaan ja ylipäänsä jatkoon ollenkaan.



1 kommentti:

  1. On hyvä, että toimittajilla on töitä. Tätä joku piti huonona asiana. Ei se ole huono asia ollenkaan, jonkunhan asiat on eri kannoilta esitettävä ja mietittävä. Kyllä sillä on iso merkitys myös vallassa oleville päättäjille. Kun joku toimittaja vie asioista näille kysymyksen. Eikä haittaa, jos faktoja tsekataan, eihän sellaisesta voi suuttua.

    VastaaPoista