15.8.2016

Päivän ajatus menee Trumpille

Uutisvahti on esittänyt jo aikaisemmin saman ajatuksen, minkä presidenttiehdokas Trump on nyt esittänyt.

Sehän on se, että muslimi länteen muuttajilta on kysyttävä, mitä he ymmärtävät lännestä ja mitä käsityksiä heillä on siitä mm. että länsimaat ovat Israelin valtion puolella ja tukevat sen olemassaoloa.

Näitä asioita ei pitäisi päästää vihaisten ihmisten valtapyrkimysten aiheeksi. Jo tyhmempikin ymmärtää, että Eurooppa on sekaisin. Ja se on Merkelin syytä hyvin paljolti.

Spiegel kirjoittaa tänään tästä asiasta, että mitä ihmiset voivat ajatella siitä, että responssi terroriin ei ole toiminut.

Ne, jotka kieltävät tämän asian tärkeyden, valehtelevat itselleen ja muille. Tai ainakin muille, sillä kyllä tietävät valehtelevansa.

Hyyssäämällä ei voi näin jatkaa. Voihan ihmisille ilmoittaa hakemusten yhteydessä asiat, jotka eivät tule muuttumaan. Ja se on ajatuksen ja mielipiteen vapaus.

Monet islamilaiset ovatkin kääntyneet kristinuskoon. Tämä voi auttaa luottamaan siihen, että eivät lähde sotimaan terroristien kanssa.

Toisaalta voi tietysti olla, että nämä mahdolliset under cover ihmiset ovat kaikkein vaarallisimpia. Ei ole varaa heittäytyä naiviksi ja uskotella itselleen, että kyllä se siitä.

Niin, siis se päivän ajatus onkin nyt yllättäen Mr. Trumpin.

Trump taistelee somessa valtalehdistöä ja medioita vastaan. Washington Postissa on mehukkaita mielipiteitä, joissa ei pelätä tuon ihmisen inhoa. Trumpilta kun alkavat haukkumasanat olla jo käytetty kaikki.

Siellä on myös se kirjoitettu kaikkien lukea, että Trump on media adikti, joka vain haluaisi olla näiden suosiossa.

Tätä kirjoittaessa yleistö rummuttaa televisiossa, että trump trump trump trump. Hänen vaalitilaisuuksiinsa tulee paljon uteliaita ihmisiä ja tästä syystä hän itse luuleekin, että on oikeastaan voitolla vaalitaistossa. Että kaikki gallupit on vaan vilppiä.

Näillä suurilla medioilla, jotka katsovat, että Trump ei tiedä tarpeeksi elämän tosiasioista, on paljon enemmän lukijoita kuin hänen twittertilillään.

Tosin nekin lainaavat noita twitterilmaisuja.

Onneksi on sana vapaa vielä lännessä, jonka asian Trump lupasi jo alussa muuttaa.

Ei taida mennä läpi. Ei ihmisiä Amerikassa vaimenneta uhkailemalla. En ihmettelisi, vaikka syttyisi vielä sisällissota, jos Trump pääsee valtaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti