7.8.2016

Kylmä sota nyt ja ennen

Lauantai yönä New York Times julkaisi venäläisnimisen kirjoittajan esseen siitä, että mikä meni vikaan Neuvostoliiton hajottua. Ja että siis miksi kylmä sota on nyt jälleen kovenemassa.

Tähän juttuun on linkki @Uutisvahti Twitterissä.

Tämä kirjoituksemme koskee vain sitä aspektia, että tuon esseen kirjoittaja syyttää nykyistä kylmää sotaa lännen syyksi. Eli kannattaa lukea, mitä Putin nykyään tekee itse kirjoituksesta.

Siinä tuo ihminen selittää, että lännen asenne itäblokin sortumisen jälkeen oli moka. Länsihän tuuletti kertoillen, että oli voittanut kylmän sodan.

Kirjoittajan mielestä asia olisi pitänyt mennä niin, että olisi korostettu tosiasiaa, mikä oli se, että venäläiset olivat vihdoin tajunneet järjestelmänsä kurjuuden ja päättäneet lopettaa sen, kun kapitalismi oli selvästi vauraampi järjestelmä.

Tästä oli tuon kirjoittajan mukaan seurauksena se, kun länsi - eli USA tuuletti voittoaan, niin siis se masensi venäläiset ja antoi aihetta kansallistunteen nostatukselle ja jotain vastakkain asettelun tarvetta.

Tässähän on seikkoja, mitä ei voi sekoittaa kuin puuroa ja velliä.

En tiedä, onko kylmä sota ollut venäläisten käyttämä termi ja määritelmä ollenkaan. Mutta länsi sen ajan näin määritteli ja kilpailu geopoliittisesta herruudesta ja kahden järjestelmän, kommunismin ja kapitalismin paremmuudesta oli todellista. Samoin propaganda herruudesta.

Tämä oli kyllä sotaa, mitä ei voi kieltää ja kumpi voitti siis? Tosiasia onkin se, että länsi voitti KYLMÄN sodan. Se ei pannut tikkua ristiin muuttaakseen heidän järjestelmäänsä aseellisesti tai puuttunut pakkokeinoin muutosta sinne. Olihan Neuvostoliiton sortuminen suuri ihme, ei länsi sitä voi katsoa omaksi voitokseen, eikä ole näin tehnytkään.



Nyt on siis Putinin johdolla menty takaisin kilpailuun ja jopa aseelliseen sotaan, ei vainkylmään sotaan.


Mutta siis takaisin tuon kirjoittajan ajatukseen siitä, että Venäjä olisi pitänyt vastaanottaa erilaisella asenteella kuin mitä tapahtui on kyllä se, mitä ei länneltä voi odottaa. Amerikkalaiset kyllä tuulettavat ja rajusti joka asiaa ja ovat hirveän kilpailuhenkisiä. Pitäähän heidän tämä asia tietää, eikä nynnyillä kiitoksia ja kehuja odotellen.

 Syylliset nevostoliiton romahtamiseen on vieläkin vallassa. Se hakee voimaansa samoista lähteistä ja varustautuu asein ja propagandan keinoilla valtaamaan ja alistamaan maita ja kansoja, vaikka hyvin tietää, ettei pysty niistä huolta pitämään ja vaurautta lisäämään.

Nykyinen sota ei ole kylmää.

Mutta siis se, että olisi pitänyt hyvitellä venäläisiä enemmän kuin mitä tapahtui, on kyllä höperöä puhetta. Kyllä sitä onniteltiin ja hyviteltiin,  mutta ne ainekset, jotka olivat syyllisiä kansan kurjuuteen olivat ja ovat vieläkin olemassa. Ja voimansa tunteessa aktiivisia.

Mainitun kirjoituksen otsikko on, että Putin hyötyy disinformaatiosta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti