25.4.2016

Miksi länsi on itää parempi kumppani?

Tuolla Puheenvuorossa Uudessa Suomessa kirjoittaa blogiin Esko Seppänen, ettei amerikkalaisten kanssa pidä ryhtyä kimppaan puolustusasioissa.

Itä on osoittautunut erittäin epävakaaksi. Ja sellaisena tietysti härnäämättä voisi jättää sen muhimaan omiin liemiinsä.

Vaan se öljyn hinta kun nousee ja taas on rahkeita, niin sotavoimia voimistetaan ja nationalismia. Ja mitä se oli Nauvostoliiton aikaan, muuta kuin imperialismia?

Niin, siis otsikon kysymykseen. Vastaus: Magna Charta ja Amerikan itsenäisyysjulistus, ihmisoikeudet tulevat myös sieltä lueteltuina.

Toteutuminen on vielä kesken, mutta nämä ovat ne julistukset, mihin länsimaat pohjaavat toimintansa.

Onhan sitä imperialismia näkynyt, mutta ajatus on ollut tuoda vapautta ja demokratiaa muillekin kuin länsimaille.

Onhan se osoittautunut virheeksi, mutta olen minä sitä mieltä, mitä New York Times tässä kirjoitti, että esim. Irak on sössäämässä toisen tilaisuutensa parempaan elämään. Ei voi antaa ihmiselle eikä kansalle sellaista, mitä se ei halua.

Ei se hyvältä näytä, että parempaa elämää tulisi, mutta onko muuta vaihtoehtoa kuin tapella nyt?

Kyllä ne periaatteet vielä painavat. Yksilöt eivät ole niitä sisäistäneet, mutta jossakinhan se perusta vielä on ja tätä voi kysyä, että onko Magna Charta voimassa ja ihmisen oikeus vapauteen, onnen ja vaurauden etsintään.

Korporaatioita on täälläkin moitittu tyhmyyksistä monta kertaa. Korporaatiovalta onkin se, mitä on vahdittava ja taas uudestaan ja yhä uudestaan muistutettava länttä perusasioista, joihin yhteistyö voi perustua ainoastaan.

Itä on täysin arvaamaton eikä siellä ole sellaisia perusarvoja ollenkaan. Kyllä sen kaikki tietävät, vaikkei siitä puhuta, että mitä idän oikeuslaitokset tekevät. Ja sensuuri.

Näitä tässä tuli nyt mieleen.

----------

Päivitys ja jatkoa ajatuksille yllä olevassa tekstissä.

Nyt on tullut kysymys siitä, että kun Uutisvahti on kirjoittanut monasti että jotkut maat ovat paremmassa asemassa diktatuurin alla kuin ajamalla ajetun demokratian.

Niin siis, voihan sitä demokratia kehitystä edistää jollain tavalla, muttei sitä voi mennä valloittamalla sinne viemään. Ei sellaista siirtomaavaltaa voi enää perustaa, missä asevoimin pidettäisiin maa demokratiassa vieraan vallan alla.

Ei tämä näkemys ole ristiriidassa sen kanssa, mitä yllä olen kirjoittanut.

Kyllä tarkoitus on ollut hyvä, kun on menty avaamaan kauppasuhteita ja jopa Irakin valloitus oli tarkoitettu positiiviseksi muutokseksi maan kansalaisille.

Se oli vaan virhearvio ja Uutisvahti on vastustanut näitä sotia koko ajan, Muttei se Yhdysvaltain järjestelmää ja perustuslakia muuta.

Se, että on puolilaittomia sotia käyty, on väärin tietysti. Muttei YK ole mikään demokratioiden yhteisö. Siellä on enemmistö äänistä diktatuureja ja hirvuvaltaa edustavia.

Väärin on tehty paljon, mutta kuten sanottu, Magna Carta, Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus ja perustuslaki ovat sellaisia pumaskoja, mille koko maailma voisi rakentaa tulevaisuutensa.

Kuten kirjoitin edellä, eivät ihmiset ole sisäistäneet asioita ja karkeita virheitä on tehty. Nyt on sota terrorismia vastaan mennyt poskelle. Se sotahan syttyi liiasta puuttumisesta noiden maiden asioihin.

Öljyn asema on ollut tyhmyyden osoitus, kun on niin paljon muita keinoja pitää pyörät pyörimässä ja saa nyt nähdä, miten tämä asia tulee menemään.

Venäjän asiat ovat Suomea lähellä ja sinne toivovat jotkut vahvaa johtoa. Jos sitä on pidettävä yllä kuolemantuomioilla ja myrkytyksillä, niin ei se luottamusta lisää yhteistyökumppanuuteen.

Että ei isoja asioita voi mennä luottamaan tuollaisen sotkuisen ja likaisen järjestelmän ihmisten kanssa.

On sitä rautaa oltava itärajoilla. Se on varma asia.

Vaikka annettakoon tunnustus Venäjälle siitä, että se pisti turvapaikanhakijat kuriin. Meilläkin pitäisi toimia näin. Ei voi noudattaa YK:n ja EU:n määräyksiä, On katsottava eteensä.

Ja voihan sitä kauppaa käydä, mitä EU sille mahtaa?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti