23.1.2016

Maailmalla on taas toivoa

Amerikkalainen esivaalien taisto on ollut sietämätöntä kuultavaa, kun on ollut lähes täysin Trump-täyteistä.

Nyt on Nykin entinen pormestari Michael Bloomberg ilmoittanut, että voi mahdollisesti lähteä presidenttikisaan sitoutumattomana ehdokkaana.

En ole ihan varma, mutta luultavasti tässä vaiheessa ei ole enää mahdollista ilmoittautua puolueen ehdokkaaksi. Bloomberg aikoo varmistaa asian maaliskuussa. Tuolloinhan pitäisi puolueiden ehdokkaat jo olla selvillä.

Bloomberg toimi varsin näppärästi pormestarina ja on järkimies verrattuna noihin puolueiden ehdokkaaksi pyrkiviin.

Eli nyt on maailmalla taas toivoa, että joku vakavissaan asioita hoitava on tulossa johtoon.

Suomessa ei ole käsitetty sitä, että länsimaat ovat maailman johtavia valtioita siksi, että ovat juutalais-kristillisen kulttuurin juurilta ponnistaneet.

Tämä ei muutu ihan kohtakaan. Vaikka Kiina kovasti yrittää pinniä.

Kirjoitin tuossa aikaisemmin tällä viikolla, että Kiina varastaa länsimaisten yritysten datat ja perustaa viiden vuoden sisällä oman tuotannon maahan niistä, mitä sinne menevät tekemään.

Mites sitten käy, kun ei ole enää, mitä varastaisi? Kun ei ole innovaatiota taitavia. Että edelläkävijänä joutuvat länsimaat olemaan ja itämaistamista ei pidä sallia.

Mistä tulemme Merkeliin. Tämän suhteen on Euroopalla toivoa, Uusi Suomi on rohkaistunut ja rohkeasti kirjoittanut tänään, että Merkeliä ollaan savustamassa pakolla ulos paikaltaan.

Tämä johtuu pelkästään ja yksinomaan pakolaispolitiikasta. Ja nyt meillä on toivoa, että Euroopalle löytyy taas rajatkin.

Kirjoitin eilen, että ei ole oikein raukkoja pakolaisperheitä laittaa turman suuhun hukkumaan matkaan kertomalla, että täältä löytyy tulevaisuus heille.

On paljon rehellisempää sanoa suoraan jo siellä paikan päällä, että älkää tulko. Menetätte vaan rahanne ja terveytenne. Ei ole mitään tarjolla enää. Kaikki paikat on täynnä.

Perheet voi käydä leireistä hakemassa, jos niille on paikat, mihin laittaa.

Suomellakin on toivoa näin ollen, kun on pääsemässä Merkelin ikeestä. Mitähän Katainen tähän tuumaa? Niillähän oli ne kännykkänumerot pojilla Merkelille, kun olivat pojat ja verkkosukkanainen torilla huutamassa Euroopan Unionia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti