11.1.2016

Ei tätä sotaa sensuurilla voiteta

Paljon on tapahtunut viikonvaihteessa.

Suurin meriitti menee New York Timesin kolumnistille Ross Douthatille artikkelistaan Germany on the brink, eli Saksa kuilun reunalla. Tuossa kolumnissa selvitetään seurauksia, mitä nykyisestä kansojen vaelluksesta on lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.

Nyt on tapahtumassa se, mitä Uutisvahti ennusti jo kesällä. Tilannetta kuvaa parhaiten elokuva Children of Men.

Joukot kuljeskelevat kaduilla ihmisiä häiriten, näitä vastaan on muodostunut joukkoja, jotka uhittelevat pitävänsä nuo porukat poissa. Poliisi on ollut alakynnessä jo monta kertaa ja saarroksissa. Kölnissä ei ollut mitään mahdollisuutta hoitaa tilannetta ihmisille turvallisemmaksi. Lähinnä naisille.

Vielä ei ole näkynyt uutisia, että nämä eri joukot olisivat ottaneet yhteen. Odotamme tämän tapahtuvan millä hetkellä hyvänsä. Vai onko jo tapahtunut?

Mikäkö tilanteeseen auttaisi olisi, ettei julkisuudessa kerrottaisi mitään. Jo nyt on tietoa näistä joukkioista viivytetty ja naisten joukolla ahdistelemisesta. Tätä on tehnyt poliisi.

Mutta kun maalaisjärkeä ei ole käytetty, että olisi vartioitu rajoja ja katsottu tarkkaan, ketä maahan on pyrkimässä, niin pakkohan asioista on kirjoittaa ja todeta, että olisi se maalaisjärki voitu käyttää arvioimaan, mitä seurauksia tälläisella lööperillä meiningillä on.

Tästä yllämainittu Ross Douthat kirjoittaa. Lukekaa siitä. Uuden Suomen Puheenvuorossa on hyvä suomennos artikkelista, jos ei englanti suju tarpeeksi.

Niin siis, pitääkö asioita julkistaa vai ei? Google Newsin Finlandia haulla tuli joku linkki esiin, missä selitetään, että ei voi olla sananvapautta Suomessa, kun on fasisteista vaara. Mutta kyllä fasistit tulivat väärän politiikan myötä, eikä päinvastoin. Ei täällä fasisteista tykätä sen enempää.

Meillä kysytään vaan, että mitä se haittaa, että joku kirjoittaa rumilla sanoilla jotain? Niinkuin sananvapauden rajoittajat valittavat. Pitääkö maailman muuttaa tapojaan näiden rettelöitsijöiden takia? Nehän pääsevät poliittiseen valtaan ja silloin on varmaa, ettei ole sananvapautta. Eikä muutakaan vapautta.

Poliiseja nyt vaan äkkiä lisää, ettei tarvita kättä pidempää kadulla rauhassa kulkemiseen. Suomessa on paljon aseenomistajia. Näillä näkymillä Uutisvahti ennustaakin, ettei mene kauaa, kun niitä aletaan käyttää.

Ellei sitten olekkin jo käytetty, kun poliisi ei uskalla tiedottaa. Ja missä ovat videot ja kuvat tapahtumista?

Voihan olla että kova pakkanen rauhoittaa ja näin Luoja suojelee suomalaisia. Mutta ottakaa kuvia ja videoita heti, kun näette ja koette asioita, mitkä on väärin. Laitetaan niitä tänne vaikka, jos eivät meidän mediat niitä julkaise.

Ei tätä sotaa sensuurilla voiteta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti