30.9.2013

Tästä ei Suomessa puhuta

Lottokone on siirretty toiseen studioon. Suuri uutinen? Kun kuitenkin suuri uutinen olisi se, että onko tuossa koneessa sellaista teknologiaa, mihin voi ulkoapäin hakkeroitua.

Olen tässä jo jonkun aikaa yrittänyt herätellä huomiota siihen tosiasiaan, että television kuvaruutu voi katsella olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen ja missä tuo laite sitten onkaan. Sieltähän saa lottovoittajan reaktiot livenä suoraan medialle.

Kaikki on julkista. The Economist kirjoitti ohjeita yrityksille, miten suojata itseään. Laitan tähän ohjeista kuvakaappauksen lehden sivuilta, olkaa nyt viisaita ja lukekaa Economistista, mitä kaikkea on tekeillä.



En minä syytä vakoiluviranomaisia mistään. Nehän tekevät vain töitään salassa. Minä syytän medioita.

Tänään on joku poliisihenkilö Uudessa Suomessa kirjoittanut, että ihmisten pitäisi salata osoitetietonsa. Miten ne voi salata, kun valtio kerää ne rangaistuksen uhalla ja myy edelleen yrityksille?

Niiden kerääminen jo itsessään on sellainen asia, mikä ei ollenkaan ole salaista. Kyllä sinne laitteisiin voi hakkeroitua kuka tahansa tarpeeksi kiinnostunut. Ja näitä riittää kyllä.

Ja kyttääkö esim YLE katselijoitaan? Yritin kysyä asiaa sieltä ja laitoin linkkejä näihin tietoihin, mitä viime aikoina on mm CNN:n kautta julkistettu. Mutta ei hiiskaustakaan ole kirjoitettu asiasta.

Onko Suomen ulkoministeri tietoinen, että hänenkin televisionsa voi katsella hänen elämäänsä? Vai onko näillä isoilla herroilla jotain suojauksia, joista ei ole kirjoitettu?

Alkaa epäilyttää, että poliitikot kyllä tietävät ja ovat suojautuneet. Seuraavaksi suojataan yritykset. Samalla kun kansalaiset pidetään kaikkien tarkkailtavana ja häirittävänä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti