14.8.2013

Sensuuri kävi

Eilisessä blogissa on linkki New York Timesin Magazineen, mikä ei enää ole voimassa. Tuo juttu koskee siis näitä Snowden julkaisijoita, joita oli käyty tapaamassa Brasiliassa. Olin aikonut lueskella sitä tänään, mutta myöhästyin. Ei sinne enää pääsekkään. Tämä on kummaa minusta. Mutta ymmärrettävää toisaalta, kun asia on niin arkaluontoinen poliittisesti ja turvallisuussyistä johtuen.

Unohtui eilen kertoa, että Oprah'lla on AmExin Black Card, jonka saa kutsusta ainoastaan harvat ja valitut. Hän itse kertoi tästä eilen. Sillä olisi voinut ostaa koko butiikin vaivatta ja varmaan jonkun pienen tai keskisuuren valtionkin. Tätä paljastusta ihmettelin kovasti, oliko tämä tieto osoitettu sille huonokäytöksiselle myyjälle, vai mikä. Oprahan oli miettinyt, että näyttääkö tuolle ihmiselle, mitä hän voi tehdä ja ostaa koko kaupan tavarat kotiin kuljetettavaksi.

Mitäs tässä nyt sitten hätiä mitiä enää? Euroalueen tulos on kääntynyt kasvun puolelle. Nythän voi taas vaikka päivitellä Egyptin sotkuista tilaa. Olisivat ottaneet vaan Uutisvahdin mielipiteen huomioon siellä ja aloittaneet demokratisoinnin asioiden laidasta, eli talouden vapauttamisesta ja korruption kitkemisestä, niin olisi ihmisillä muuta tekemistä kuin mellakointi.

Hohhoijaa. Maailmaa ei jaksa joka päivä parantaa millään. Kun eivät kuuntele hyviä neuvoja.


Mistä tulemme komediaan. Miten on mahdollista, ettei siistiä komediaa enää esitetä? Tulee mieleen Bill Cosby Show esimerkiksi. Siinä oli lapsia, jotka olivat niin herttaisia ja taitavia näyttelijöitä hyvän käsikirjoituksen kanssa, että ohjelmasta jäi hyvä mieli joka kerta.

Mikä seksissä oikein naurattaa? Kun se on niin julkistakin nykyään, ettei mitään ole jäänyt arvailujen varaan? Ei minua naurata vaan. Eikä kiehdo mitenkään. Eikä kiroileminen. Mistä tulee mieleen, että pitää pudottaa pari reality showta katselulistoilta pois. Kun korvia särkee vaikka kirosanat on dubattu pois. Ne kuitenkin tietää, mitä ne on. Hohhoijaa. Pitää taas etsiä muuta viihdettä.

Onko vihjeitä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti