8.2.2013

Murhia, droneja ja muuta

Googlella tuli esiin tänään Estonian Public Broadcastingin uutinen, jossa kerrotaan, että Suomessa on pidätetty eestiläinen äiti, jonka epäillään tappaneen kaksi pientä lastaan. Tässä on linkki. Poliisi on sanonut äidin olleen taloudellisissa vaikeuksissa ja stressin alainen.

Toisin kuin Amerikassa, meillä ei kerrota epäiltyjen nimiä. Amerikkalaiset ovat tottuneet ihmisjahteihin, joissa julkisuudessa esitellään kaikki mahdollinen tieto rikoksista epäillyistä. Tällä hetkellä tällainen ajojahti on menossa eteläisessä Kaliforniassa, jossa virastaan erotettua poliisia etsitään poliisin murhasta epäiltynä.


Murhista voi siirtyä melko sujuvasti sodankäynteihin. Nimittäin droneista (Uutisvahti ei vieläkään tiedä, mitä nimitystä näistä robotti pommi- ja tiedustelulentokoneista käytetään meillä) on keskustelua joka puolella maailmaa. Amerikkalaiset ovat käyttäneet niitä jo jonkun aikaa. Siellä keskustellaan siitä, että niillä on tapettu amerikkalaisia terrorista epäiltyjä henkilöitä.

Der Spiegel miettii, että mihin kaavaan dronet kuuluvat, kun nykyistä tilannetta ei enää voi nimittää sodaksi. Sitä ei käydä valtioiden välillä, vaan yksittäisiä ihmisiä vastaan, jotka toimivat omista lähtökohdistaan terroria harjoittaen. Myös Saksa voi harkita droneja jossain vaiheessa. Ainakin siihen käsitykseen tästä pääsi, että niitä ei Saksan puolustusvoimilla vielä ole.

Tähän asti poliisi on hoitanut rikollista toimintaa harjoittavan yksityisen ihmisen telkien taakse tai likvidoimisen joissakin olosuhteissa. Nyt on tämä sota terrorismia vastaan, jossa toimitaan poliisipiirin ulkopuolella. Näin lyhyesti sanottuna. Lukekaa Spiegel Onlinesta, se on aika hyvää pohdintaa.


Tähtitieteeseen voidaan kai lukea sellainen uutinen, jonka mukaan nyt on löytynyt maan kaltaisia planeettoja jo melkein naapurista, vain 13 valovuoden päästä. Tähtitiede on jo jotenkin vanhentunut sana, kun se on paremminkin avaruustiedettä nyt, kun tiedetään jo paljon enemmän.


Vihjeeksi kiinnostuneille: Amerikkalainen PBS on esittänyt videon Silicon Valleysta sarjassa American Experience. Siinä on koko historia siitä, miten olemme päätyneet digiaikaan. Kaikki alkoi transistorin keksimisestä.

Piilaakson historia on merkittävä. Se syntyi kaukana itärannikon kaavamaisista ja byrokraattisista firmoista, joissa tiedemiehet alunperin yrittivät työskennellä, mutta tunsivat tukehtuvansa mikrojohtajuuteen, jossa jokaisen työolosuhteet oli määritelty huonekaluja myöten. He perustivat 1950-luvulla toimintansa tähän entiseen hedelmänviljely laaksoon kaukana lännessä.

Ja siitä kaikki lähti vyörymään eteenpäin. Ensin löytyi kiinnostuneita sijoittajia, sitten saatiin puolustusvoimien projekteja kehitettäväksi ja monien vaiheiden kautta syntyi Intel, joka ratkaisi suuren määrän ongelmia. Ja tänä päivänäkin kehittää tuosta transistorista lähteneitä ideoita eteenpäin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti